Tavan rikkominen. Kommentti: Poliittiset ratkaisut ongelmalliseen videopelien käyttöön: Nykyisten toimenpiteiden ja tulevaisuuden mahdollisuuksien järjestelmällinen tarkastelu (Király et al., 2018)

J Behav Addict. 2018 Nov 14: 1-3. doi: 10.1556 / 2006.7.2018.110.

Müller KW¹.

Abstrakti

Internet-pelihäiriö on tunnustettu laajalti uudeksi terveysongelmaksi. Tällä hetkellä tiedämme kasvavan nopeasti tämän häiriön eri näkökohdista, kuten esimerkiksi esiintyvyydestä, taustalla olevista neurobiologisista mekanismeista ja hoitostrategioista. Sen sijaan yksilöiden estäminen kehittämään Internet-pelihäiriöitä on asia, joka ei ole vielä edennyt riittävästi. Vaikka voimme pohjimmiltaan viitata toimenpiteisiin ja tekniikoihin, joiden tiedetään olevan tehokkaita estämään muita riippuvuutta aiheuttavia käyttäytymismalleja, Internet-pelihäiriöiden ehkäisemisen erityisvaatimukset jäävät suurelta osin hämäriksi tai huomiotta. Király et al. (2018) osoittavat, että ensimmäiset ennaltaehkäisevät lähestymistavat on aloitettu, mutta toisaalta se huomauttaa myös, että niiden toteutettavuutta ja tehokkuutta koskevaa empiiristä tutkimusta on parannettava.

Avainsanat: Internet-pelaamishäiriöt; haittojen vähentäminen; politiikkaa; ennaltaehkäisy

Teorian 30427215

DOI: 10.1556/2006.7.2018.110

Hyvät syyt toimenpiteiden toteuttamiseen

Lukuisat tiedot viime vuosikymmenestä ovat osoittaneet, että tietokonepelien pelaaminen voi loppua hallitsematta. Pahimmassa tapauksessa Internet-pelihäiriöksi kutsuttu ilmiö voi johtaa toimintahäiriöihin ja psykopatologisiin oireisiin, mukaan lukien uusien mielenterveyshäiriöiden kehittyminen. Tutkimus on edistynyt monella tavalla Internet-pelaamishäiriön noustessa. Tiedämme paljon sen epidemiologisista piirteistä, vaikkakin tiedetään, että esiintyvyys vaihtelee huomattavasti, mikä johtuu todennäköisesti erilaisista metodologisista lähestymistavoista (esim. Ferguson, Coulson ja Barnett, 2011). Meillä on syvällisiä näkemyksiä Internet-pelaamishäiriöiden neurobiologisista ja neuropsykologisista piirteistä, mikä viittaa potilaiden palkkion käsittelyn häiriintymiseen ja lisääntyneeseen herkistyskykyyn (esim. Kuss & Griffiths, 2012). Meillä on jopa ainakin tietoa tämän uuden häiriön hoitostrategioiden tarkoituksenmukaisuudesta ja toteutettavuudesta (esim. King et ai., 2017). Epätoivoisesti puuttuu kuitenkin vankat käsitteet ja tiedot siitä, kuinka estää nuoria ja aikuisia kehittymästä Internet-pelihäiriöihin. Tältä osin Királyin et ai. (2018) antaa vankan yleiskatsauksen olemassa olevista strategioista ja kuvaa samanaikaisesti nykyistä hirveästi rajallista tietämystämme tehokkaista ehkäisystrategioista.

Vaikka laajemmasta näkökulmasta eli ennaltaehkäisy perustuu yleensä useisiin strategioihin (esim. Koulupohjaiset ohjelmat, koulutusmenetelmät jne.), Királyin et ai. (2018) keskittyy erityisesti nykyisiin ja mahdollisiin hallitusten toimiin. Tämä erityinen painopiste on täysin järkevä edellä mainitun asian monimutkaisuuden vuoksi. Saatavuus, jonka tiedämme nikotiinin käytön estämisestä ja uhkapeleihin osallistumisesta, on tässä ratkaiseva.

Ensimmäinen idea: saatavuuden rajoittaminen

Kuten edellä on kuvattu, saatavuus on tunnustettava yhdeksi tärkeimmäksi tekijäksi tiettyjen toimintahäiriöiden estämisessä (esim. Nikotiinin käyttö, alkoholinkäyttö ja osallistuminen rahapeleihin). Epäilemättä saatavuuden rajoittaminen ei tarjoa täydellistä ratkaisua tähän ongelmaan, mutta sitä voidaan pitää yhtenä palapelin palana. Kirjallisuudesta johdettu Király et ai. (2018) luettelee kolme päätoimenpidettä saatavuuden rajoittamiseksi (sammuttaminen, valikoiva sammuttaminen ja väsymys) ja yksi tarkempi lähestymistapa, joka mahdollistaa entistä paremman lapsenvalvonnan.

Online-tietokonepeleiden käytöstä poistaminen tietyn ajan näyttää lupaavalta lähestymistavalta. Kliiniset kokemukset osoittavat, että yksilöillä, jotka alkavat kehittää ongelmallisia pelitapoja, on taipumus jatkaa pelaamista myöhään. Itse asiassa suurella prosentilla hoidetuista potilaista on häiriintynyt vuorokausirytmi ja siihen liittyvät seuraukset, kuten uupumus, huomio-ongelmat ja päivän väsymys (Müller, Beutel ja Wölfling, 2014). Nämä tiedot vahvistetaan väestöpohjaisilla tutkimuksilla (Cheung & Wong, 2011; Griffiths, Davies ja Chappell, 2004). Siksi nämä seuraukset teoreettisesta kehyksestä myötävaikuttavat psykososiaalisen toiminnan jatkuvaan menetykseen, joka voi toimia Internet-pelaamishäiriön ylläpitäjänä pitkällä tähtäimellä. Yleisemmin alustavat tiedot ovat osoittaneet, että myös murrosikäisten keskuudessa, joihin Internet-pelaamishäiriöt eivät vaikuta, iltaisin pelaamiseen liittyy huonompi hyvinvointi ja korkeammat masennustulokset (Lemola et ai., 2011). Siksi on järkevää ryhtyä toimenpiteisiin nuorten unen suojelemiseksi määrittelemällä online-tietokonepeleille öinen aikakatkaisu.

Tästä huolimatta Király et ai. (2018) ovat jossain määrin pettymys. Vaikka keskiyön jälkeen pelaaminen laski nuorten keskuudessa, keskimääräinen pelaamiseen käytetty aika ei muuttunut merkittävästi. Käytettävissä olevan empiirisen tiedon vähäisyys osoittaa kuitenkin, että on kiireellisesti osoitettava entistä suurempaa innostusta tällaisten ohjelmien arvioinnissa. Strategiat, jotka ovat loogisesti johdettuja olemassa olevasta teoriasta, ja strategiat, jotka voidaan toteuttaa ekologisesti, ovat lupaavia tutkijaehdokkaita. Tietenkin tässä vaiheessa hallituksen toiminta tulee merkitykselliseksi toisella tavalla. Ennalta ehkäisevien ohjelmien empiirisesti järkevät arvioinnit vaativat taloudellisia valmiuksia. Eturistiriitojen välttämiseksi ja hyvän tieteellisen käytännön turvaamiseksi tarvitaan empiirisen tutkimuksen tukemiseen valtion apurahoja.

Uudelleen harkinnan ehkäisy: haittojen vähentäminen

Haittojen vähentämisen käsitteellä pyritään vähentämään ongelmallisesta käytöksestä johtuvia kielteisiä vaikutuksia sen sijaan, että se kieltää tai vähentää itse käyttäytymistä. Sitä voidaan sen vuoksi pitää hienostuneena lähestymistapana etenkin tietokonepelaamisen ja Internet-pelaamishäiriöiden erityisvaatimusten suhteen. Kuten me kaikki tiedämme, on käyty kiihkeää keskustelua siitä, miten yhteiskunnan tulisi käsitellä tätä uutta ilmiötä. Erityisesti on erimielisyyttä siitä, onko tietokonepelaamista yleisesti pidettävä pelkästään elämäntapana, jota ei pitäisi vaikeuttaa, tai jos tietokonepelaamisella voi olla riippuvuusmahdollisuuksia haavoittuville henkilöille ja se voi aiheuttaa kärsimystä (esim. Aarseth et ai., 2017; Billieux ym., 2017; Griffiths, Kuss, Lopez-Fernandez ja Pontes, 2017; Király & Demetrovics, 2017; Müller & Wölfling, 2017). Näin ollen väite, jonka mukaan tietokonepelien pelaaminen ei ole sinänsä vaarallista, vaan pikemminkin nykyaikainen mahdollisuus tiettyjen taitojen saavuttamiseen, ja haittojen vähentämisen käsite saattavat olla hyvät. Silti strategisia strategioita, jotka soveltuvat erityisesti ongelmallisten tietokonepelien haittojen vähentämiseen, ei ole vielä kehitetty tai testattu riittävästi. Királyin et ai. (2018) luetellaan tässä suhteessa kolme komponenttia ja mahdollisuuksia: (a) varoitusviestit, etenkin osana itse peliä; (b) pelien luokittelu riippuvuuspotentiaalin perusteella; ja (c) joidenkin pelien riippuvuuspotentiaalin vähentäminen.

Ensimmäinen ehdotus näyttää toteutettavalta ja ekologiselta eikä ole yllättävää, mikä on jo osa joihinkin tietokonepeleihin. Silti kysymys on, vaikuttavatko tällaiset viestit pelaajan käyttäytymiseen vai asenteeseen käyttäytymiseen. Kokeellisista suunnitelmista saadut tiedot voisivat valaista tätä kysymystä, mutta niitä ei ole tällä hetkellä saatavana.

Toinen näkökohta, riippuvuuskohtaisen luokituksen käyttöönotto tietokonepeleille, on lupaava, mutta myös piirakka taivaalla. Kuten ovat kuvanneet Király et ai. (2018), samanlaisia ​​uhkapelituotteita on aloitettu Unkarissa ja Saksassa. Saksassa tämä prosessi oli pitkä matka monista syistä. Viime aikoina Saksassa on aloitettu keskustelu mahdollisuuksista saada tällainen tietokonepelien luokitusjärjestelmä, mutta matka on jälleen työläs ()Rumpf et ai., 2017). Epäilemättä riippuvuusherkän luokitusjärjestelmän käyttäminen olisi suuri etu. Tutkimus tarkalleen niistä elementeistä, jotka ovat vastuussa ylisitoumusten tekemisestä pelaajalle, jotka pitkällä aikavälillä saattavat johtaa hallinnan menettämiseen, ja Internet-pelihäiriö on sen olennainen edellytys. Vaikka tästä aiheesta on saatavilla joitain empiirisiä tietoja, meillä ei ole tällä hetkellä kaukana selkeää kuvaa näistä elementeistä. Esimerkiksi tiedämme, että tietyt vahvistamisaikataulut ja erityiset suunnittelutekijät (esim. Monetarisointistrategiat; Dreier ym., 2017; King, Delfabbro ja Griffiths, 2011) näyttävät olevan tärkeä osa pelin käyttöä. Syvällistä tietämystämme tästä aiheesta on kuitenkin vielä vähän. Jälleen tarvitaan lisää tutkimusta.

Samasta syystä on vaikea arvioida mahdollisuuksiamme vähentää tietokonepelien riippuvuusmahdollisuuksia, koska tämä vaatisi lisätietojen saamista tarkalleen näistä tekijöistä. Lisäksi kysymys on, voivatko pelin iloa lisäävät tekijät olla samanaikaisesti vastuussa pelin riippuvuuspotentiaalista. Tällä hetkellä emme voi antaa vastausta tähän kysymykseen, ja tarve tehostetulle tutkimukselle tulee jälleen ilmeiseksi.

Jotkut ajatukset seuraavista vaiheista

Kokemuksemme päihdehäiriöistä ja uhkapelihäiriöistä opettivat, että ennaltaehkäisy on monimutkainen asia, joka vaatii sekä taloudellisia kustannuksia että järkeviä tieteellisiä lähestymistapoja sen tehokkuuden tutkimiseen. Metodologisesti on suuri haaste osoittaa, toimiiko tietty ennaltaehkäisystrategia ja miten. Samoin on erittäin tärkeää kohdata Internet-pelihäiriöiden haasteet paitsi arvioimalla ja toteuttamalla häiriökohtaisia ​​hoito-ohjelmia, mutta myös tehokkailla ja erityisillä ennaltaehkäisy- ja varhaisen puuttumisen strategioilla. Kuten aikaisemmin on keskusteltu, on järkevää olettaa, että ongelmallista käyttöä ja Internet-pelihäiriötä edistävät nimenomaan pelin erityispiirteiden ja pelaajan ominaisuuksien (esim. Yksittäisten riskitekijöiden) välinen vuorovaikutus. Tietopelien haittavaikutuksille alttiiden yksilöiden tunnistamiseksi tarvitaan tulevaisuudentutkimuksia. Äskettäisessä järjestelmällisessä katsauksessa olemassa olevaan kirjallisuuteen Mihara ja Higuchi (2017) tunnisti vain 13-prospektitutkimukset, joilla oli riittävä metodologinen laatu. Laajempi tietokanta olisi erittäin hyödyllinen valikoivan ehkäisyn kannalta.

Samoin meidän on tulevaisuudessa tarkasteltava vakavasti haittojen vähentämisstrategioiden vaikutuksia. Tietokonepelaamisen aiheuttamien vaarallisten vaikutusten minimointi näyttää olevan harkittu, jopa looginen askel Internet-pelaamishäiriöiden estämisessä. Emme kuitenkaan tiedä, onko näillä pyrkimyksillä huomattavia etuja pitkällä tähtäimellä. Tulevia tietoja tarvitaan jälleen, mutta ne puuttuvat.

Tekijän osallistuminen

KWM vastaa käsikirjoituksen luonnoksesta, konseptista ja lopullisesta versiosta

Eturistiriita

Kirjailija ei ilmoita olevan eturistiriita.

Viitteet