Väkivaltaisten videopelien leviämisen vaikutus aggressioon (2017)

Tietokoneet inhimilliseen käyttäytymiseen

Saatavana verkossa 17 marraskuun 2017

Tobias Greitemeyer^,

https://doi.org/10.1016/j.chb.2017.11.022

Poimintoja

• Väkivaltainen videopelialtistus liittyy pelaajan aggressiiviseen käyttäytymiseen.

• Tämä vaikutus puolestaan leviää pelaajan sosiaaliseen verkostoon.

• Muut kuin pelaajat ovat aggressiivisempia, jos he ovat yhteydessä pelaajiin.

Abstrakti

Väkivaltaisen videopelialtistuksen on osoitettu lisäävän pelaajan aggressiota. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ajatusta, että väkivaltaisella videopelillä ei ole vain vaikutusta pelaajaan, vaan myös pelaajan sosiaaliseen verkostoon. Itse asiassa egokeskeiset sosiaalisen verkostoitumisen analyysit osoittivat, että väkivaltaisten videopelien pelaamiseen liittyy lisääntynyt aggressio, joka leviää sitten kytkettyjen henkilöiden keskuudessa. Jopa osallistujat, jotka eivät itse pelaa väkivaltaisia videopelejä, ilmoittivat lisääntyneestä aggressiosta, kun heidän sosiaalinen verkosto koostuu henkilöistä, jotka pelaavat väkivaltaisia videopelejä. Psykologit ja kansalaiset ovat olleet huolissaan siitä, että väkivaltainen videopelialtistus voi lisätä aggressiota yhteiskunnallisella tasolla. Kuten tämä tutkimus osoittaa, väkivaltaisten videopelien pelaajien lisäksi myös heidän sosiaalinen verkosto voivat vaikuttaa tähän ilmiöön.

Avainsanat

Videopelit;
sosiaaliset verkostot;
aggressio;
tartunta

1. Esittely

Väkivaltainen videopelialtistus (VVE) liittyy aggressiivisiin lopputuloksiin. Vaikka joissakin tutkimuksissa ei löytynyt merkittäviä vaikutuksia (esim. Kaarle et ai., 2013 ; Engelhardt et ai., 2015), metaanalyysit (Anderson et ai., 2010 ; Greitemeyer ja Mügge, 2014) osoitti, että VVE lisää merkittävästi aggressiivisten ajatusten, vihamielisten vaikutusten ja aggressiivisen käyttäytymisen saavutettavuutta ja että näitä vaikutuksia löytyy johdonmukaisesti kokeellisissa, poikkileikkaus- ja pitkittäistutkimuksissa (esim. Anderson et ai., 2004 ; Anderson et ai., 2007). Siten vaikuttaa siltä, että väkivaltaisten videopelien pelaaminen vaikuttaa pelaajan sosiaaliseen käyttäytymiseen virtuaalimaailman ulkopuolella.

Väkivaltaisten videopelien laajan käytön vuoksi on keskusteltu niiden kielteisistä vaikutuksista yhteiskunnalliseen tasoon. Vaikka VVE: n vaikutus aggressioon ei ole suuri (r = .19, Anderson et ai., 2010 ; Greitemeyer ja Mügge, 2014), jopa pienillä efekteillä (ja väkivaltaisten videopelien vaikutuksen koko on pienestä keskipitkällä) voi olla kielteinen vaikutus yhteiskunnalliselle tasolle, kun monet ihmiset ovat sen alttiina (mikä varmasti koskee VVE: tä). Siksi on väitetty, että VVE voisi aiheuttaa yhteiskunnallista haittaa (esim. Anderson et ai., 2010). Tässä tutkimuksessa testataan ajatusta, että VVE voi paitsi vaikuttaa pelaajaan myös pelaajan sosiaaliseen verkostoon (”ihmiset, joiden kanssa henkilö on suoraan yhteydessä” [Fischer, 1982, s. 2]). Jos paitsi väkivaltaisten videopelien pelaajat, myös heidän sosiaalisen verkostonsa reagoivat lisääntyneellä aggressiolla, väkivaltaisten videopelien pelaamisen haitallisista vaikutuksista on entistä enemmän hyötyä.

2. Kirjallisuusarvostelu

Kuten edellä todettiin, runsaassa aikaisemmassa tutkimuksessa on käsitelty VVE: n vaikutuksia pelaajan aggressioon (katsauksia, Anderson & Gentile, 2014; Krahé, 2015). Sitä vastoin parhaan tietoni mukaan mikään tutkimus ei ole käsittänyt kuinka VVE vaikuttaa pelaajan sosiaaliseen verkostoon. Ehdotetaan, että VVE liittyy pelaajaan kohdistuvaan aggressioon ja että lisääntynyt aggressio leviää pelaajan sosiaaliseen verkostoon siten, että myös sosiaalisesta verkostosta tulee aggressiivisempaa. Tärkeintä on edelleen ehdottaa, että sosiaalisen verkoston lisääntynyt aggressio ilmenee myös hallittaessa sosiaalisen verkoston VVE-määrää. Toisin sanoen jopa henkilöt, jotka eivät pelaa väkivaltaisia videopelejä, voivat tulla aggressiivisemmiksi, kun he ovat yhteydessä ihmisiin, jotka pelaavat väkivaltaisia videopelejä. Lopuksi, pelaajan aggression tason tulisi ottaa huomioon pelaajan VVE: n vaikutus sosiaalisen verkoston aggressioon.

Aikaisemmat tutkimukset ovat tarjonneet ylivoimaista näyttöä siitä, että psykologiset rakenteet voivat levitä verkostosuhteiden yli. Esimerkiksi, Christakis ja Fowler (2007) havaitsi, että ihmisen mahdollisuudet lihaa lisääntyivät 57%, jos heillä oli ystävä, joka tuli liikalihavaksi. Kaiken kaikkiaan ilmiöt ovat niin erilaisia kuin tupakointi (Christakis & Fowler, 2008), hedelmällisyys työpaikalla (Vaaleanpunainen, Leopold ja Engelhardt, 2014), äänestyskäyttäytyminen (Nickerson, 2008), yhteistyöhön perustuva käyttäytyminen (Rand, Arbesman ja Christakis, 2011) ja onnellisuus (Bliss, Klourmann, Harris, Danforth ja Dodds, 2012) on osoitettu leviävän sosiaalisissa verkostoissa.

Tämä viittaa siihen, että väkivaltaisten videopelien pelaaminen voi olla tarttuvaa siinä mielessä, että ihmiset pelaavat todennäköisemmin väkivaltaisia videopelejä, jos heidän sosiaalinen verkosto koostuu väkivaltaisista videopelien pelaajista. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuitenkin siirtyä askeleen pidemmälle: tutkitaan missä määrin vaikutus VVE: n osuus leviää sosiaalisissa verkostoissa siten, että ehdotetaan, että VVE lisää pelaajan aggressiivisuutta, joka sitten herättää aggression pelaajan sosiaalisessa verkostossa. Tämä hypoteesi perustuu seuraaviin päätelmiin.

Ehkä paras aggression ennustaja on provokaatio (esim. Loukkaus). Turhautumisen-aggression klassisten mallien mukaan (Dollard, Doob, Miller, Mowrer ja Sears, 1939) sekä nykyaikaisemmat kognitiiviset uusososiaatiomallit (Berkowitz, 1989), aggressio lisää aggression riskiä (katso myös GAM; Anderson & Bushman, 2002). Itse asiassa on hyvin tiedossa, että aggressio ja väkivalta leviävät keskenään yhteydessä oleviin henkilöihin (tarkistettavaksi, Dishion, & Tipsord, 2011). Esimerkiksi organisaatioympäristössä Foulk ja kollegat (Foulk, Woolum ja Erez, 2016) havaitsivat, että matalan intensiteetin negatiiviset käyttäytymiset, kuten töykeys, leviävät ihmisestä toiseen. Lisäksi kansallisesti edustava otos yhdysvaltalaisista nuorista osoitti, että osallistujat tekivät todennäköisemmin väkivaltaista käyttäytymistä (esimerkiksi vetämällä asetta jonkun päälle), jos ystävä oli käyttäytynyt samassa käyttäytymisessä (Bond & Bushman, 2017). Siksi henkilöt, jotka ovat yhteydessä väkivaltaisten videopelien (aggressiivisiin) pelaajiin, voivat tulla aggressiivisemmiksi, vaikka he eivät pelaisi itse pelejä. Tämä tutkimus tarjoaa tämän päättelyn ensimmäisen empiirisen testin käyttämällä egokeskeistä sosiaalisen verkostoitumisen analyysiä (Clifton & Webster, 2017).

Egokeskeisissä sosiaalisen verkostoitumisen analyyseissä osallistujia pyydetään raportoimaan siitä, kuinka he näkevät sosiaaliset kontaktinsa (seuraavassa kutsutaan “ystäviksi”). On odotettavissa, että ystävien VVE liittyy positiivisesti osallistujien aggressioon ja että tämä suhde pysyy tilastollisesti hallittaessa osallistujan VVE: tä. Lisäksi oletetaan, että ystävien aggression taso välittää ystävien VVE: n vaikutuksen osallistujan aggressioon.

3. Menetelmä

Kuusikymmentäseitsemän osallistujaa ei täyttänyt kyselylomaketta, joten heitä ei sisällytetty analyyseihin. Lopulliseen otokseen sisältyi 998-yksilöitä (499-naiset, 499-miehet, keski-ikä = 36.8 vuotta, SD = 11.2), joka osallistui MTurkiin. Koska kyselylomake oli hyvin lyhyt, huomiotarkastuksia ei tehty. Muita tietojen poissulkemisia ei ollut. Kaikkia osallistujia ajettiin ennen minkään analyysin suorittamista, ja kaikki analysoidut muuttujat raportoidaan.

Alussa osallistujat saivat tietää, että tämä olisi kysely itsestä ja heidän sosiaalisesta verkostostaan. Demografisten tietojen toimittamisen jälkeen arvioitiin ilmoitettu aggressiivinen käyttäytyminen. Tätä varten osallistujat saivat 10-esineitä (esim. “Olen lyönyt toista henkilöä” ja “Olen sanonut ikäviä asioita toisesta henkilöstä selänsä takana”), joita on käytetty menestyksekkäästi aiemmassa tutkimuksessa (Krahé & Möller, 2010). Kunkin kohteen kohdalla osallistujat ilmoittivat, kuinka usein he olivat osoittaneet vastaavaa käyttäytymistään viimeisen kuuden kuukauden aikana. Kaikki tuotteet arvioitiin 5-pisteasteikolla 1 (ei ikinä) kohtaan 5 (hyvin usein), ja pisteytysten keskiarvo muodostettiin yhdistelmäindeksi (a = .90). He vastasivat myös, kuinka usein he pelaavat väkivaltaisia videopelejä, käyttämällä yhtä tuotetta: ”Kuinka usein pelaat väkivaltaisia videopelejä (jos tavoitteena on vahingoittaa muita pelin hahmoja)?” (1 = ei ikinä arvoon 7 = hyvin usein).

Kuten aiemmassa egosentrisessä sosiaalisen verkostoitumisen tutkimuksessa (esim. Mötteli & Dohle, lehdistössä; Stark & Krosnick, 2017), osallistujia pyydettiin sitten vastaamaan kysymyksiin viidestä henkilöstä, joita he tuntevat lähinnä ja joiden kanssa he keskustelivat tärkeistä asioista viime kuukausina (ystävät). He oppivat, että nämä voivat olla ystäviä, työtovereita, naapureita, sukulaisia. Kunkin ystävän osalta he vastasivat samaan aggressioon (α: n välillä = .90 ja .91) ja VVE-kysymyksiin vastatessaan itseään. Vastaukset viidelle ystävälle laskettiin sitten keskiarvona. Lopuksi osallistujia kiitettiin ja heiltä kysyttiin, mitä heidän mielestään tämä kokeilu yritti tutkia. Monet osallistujista havaitsivat yhteyden väkivaltaisten videopelien ja aggression välillä, mutta kukaan ei todennut tarkkaa hypoteesia.

4. tulokset

Kaikkien mittausten kuvaavat tilastot ja keskinäiset suhteet esitetään Taulukko 1. VVE liittyi aggressioon sekä osallistujan että ystävien kannalta. Lisäksi osallistujien ja ystävien VVE sekä heidän ilmoitetun aggressionsa tasot olivat positiivisesti yhteydessä toisiinsa. Tärkeintä on, että osallistujan aggression ja ystävien VVE: n välinen suhde oli merkittävä.

Taulukko 1.

Keinot, keskihajonnat ja kaksijakoiset korrelaatiot

	M	SD	1	2	3
1. VVE-osallistuja	2.92	2.08
2. Aggression osallistuja	1.39	0.54	.20^*
3. VVE-ystävät	2.37	1.20	.59^*	.20^*
4. Aggression ystävät	1.38	0.46	.20^*	.72^*	.27^*

Huomautus: ^*p <.001

Taulukon asetukset

Jotta voitaisiin selvittää, liittyykö ystävien VVE osallistujan aggressioon, kun hallitaan osallistujan VVE: tä, tehtiin käynnistysanalyysi (joka sisältää havainnot kahdesta päävaikutuksesta sekä vuorovaikutuksen). Itse asiassa ystävien VVE: n vaikutus pysyi merkittävänä (pistearvio = .13, SE = .03, t = 4.38, p <001, 95%: n luottamusväli = 0.07, 0.18). Molemmille osallistujien VVE (piste-estimaatti = .09, SE = .02, t = 4.29, p <.001, 95%: n luottamusväli = 0.05, 0.13) ja vuorovaikutus (piste-estimaatti = -.02, SE = .01, t = 3.09, p = .002, 95% CI = -0.03, -0.01), luottamusväli ei myöskään sisältänyt 0. Osallistujan VVE: n korkeilla tasoilla (+ 1 SD), ystävien VVE ei liittynyt osallistujan aggressioon (pistearvio = .02, SE = .02, t = 1.21, p = .227, 95% CI = -0.02, 0.06). Sitä vastoin osallistujan VVE: n alhaisilla tasoilla (-1 SD, ei vastaa VVE: tä nykyisessä tietojoukossa) ystävien VVE liittyi osallistujan aggressioon (pistearvio = .11, SE = .02, t = 4.44, p <.001, 95%: n luottamusväli = 0.06, 0.15), mikä viittaa siihen, että osallistujat ovat aggressiivisempia, kun heidän sosiaalinen verkosto pelaa väkivaltaisia videopelejä, vaikka he eivät pelaa itse väkivaltaisia videopelejä ( Kuva 1).

Kuva 1.

Ystävien VVE: n ja osallistujan VVE: n interaktiivisen vaikutuksen yksinkertaiset rinteet osallistujan aggressioon.

Kuva-asetukset

Lopuksi tutkittiin, johtuuko ystävien aggression taso ystävien VVE: n vaikutuksesta osallistujan aggressioon. Kun ystävien VVG ja ystävien aggression taso syötettiin samanaikaisesti, regressioyhtälöllä oli merkittävä ero osallistujan aggression tasolla, F(2, 995) = 527.58, R² = .52, p <.001. Lisäksi ystävien aggressiivisuusaste sai merkittävän regressiopainon, t (995) = 31.42, β =, 72, 95%: n luottamusväli =, 78,, 88, p <.001, kun taas ystävien VVE ei, t (995) = 0.01, β = .00, 95% CI = -.02, .02, p = .992. Tämä sovittelumalli on esitetty Kuva 2. Sobel-testi osoitti, että epäsuora vaikutus poikkesi merkittävästi nollasta, Sobel-testin tilastotiedot = 8.49, p <.001.

Kuva 2.

Välitys ystävien VVE: n vaikutuksesta osallistujan aggressioon ystävien aggression avulla. Kaikki polut ovat merkittäviä, ellei toisin mainita. β^* = Kerroin ystävien VVE: stä osallistujan aggressioon hallittaessa ystävien aggressiota.

Kuva-asetukset

5. keskustelu

Videopelit ovat saavuttaneet suuren suosion (Lenhart et ai., 2008) ja useimmat myydyimmät videopelit sisältävät väkivaltaa (Dill, Gentile, Richter ja Dill, 2005). Kysymys siitä, tekeekö VVE pelaajista aggressiivisia, on ollut aiheena kuumissa keskusteluissa. Tästä keskustelusta puuttuu kuitenkin VVE: n vaikutus ihmisiin, joiden kanssa pelaaja on mukana. Kuten tämä tutkimus osoittaa, jopa henkilöillä, jotka eivät pelaa väkivaltaisia videopelejä, voi olla korkeampi aggressio, jos he ovat yhteydessä väkivaltaisiin videopelien pelaajiin.

Kuten aiemmassa tutkimuksessa (metaanalyyseille, Anderson et ai., 2010 ; Greitemeyer ja Mügge, 2014), VVE liittyi lisääntyneeseen aggressioon pelaajassa. Ystävien aggression taso puolestaan liittyi läheisesti osallistujan aggressioon. Itse asiassa ystävien aggression taso vastasi ystävien VVE: n vaikutusta osallistujan aggressioon. Kaiken kaikkiaan tämä malli viittaa siihen, että lisääntynyt aggressio VVE: n seurauksena voi levitä yksilöiden keskuudessa siten, että väkivaltaisen videopelisoittimen sosiaalinen verkosto muuttuu aggressiivisemmaksi pelaajan lisääntyneen aggression vuoksi.

On kuitenkin huomionarvoista, että korrelaatiomalli ei salli syy-johtopäätöksiä. Pitkittäisiä tai kokeellisia tutkimuksia tarvitaan osoittamaan hypoteesi, että VVE: n vaikutus pelaajan aggressioon leviää todellakin sosiaalisessa verkostossa siten, että yksilöt muuttuvat aggressiivisemmiksi, jotka ovat yhteydessä pelaajaan. On myös pidettävä mielessä, että arvioitiin itse ilmoitettuja tietoja todellisen käyttäytymisen sijasta. Tämä on erityisen tärkeää siltä osin kuin egosentrinen verkkodata perustuu osallistujan käsitykseen ystävän ominaisuuksista. On siis ajateltavissa, että osallistujat yliarvioivat sen, missä määrin he ovat samanlaisia ystäviensä kanssa. Lisäksi osallistujien käsitys ystävän VVE: stä ja aggressiivisuustasosta on voinut johtua siitä, mitä osallistujat uskovat, kuinka VVE ja aggressio liittyvät toisiinsa. Esimerkiksi he saattavat kokea ystävänsä aggressiivisena ja siten (väärin) päätellä, että ystävä pelaa väkivaltaisia videopelejä. Huomaa myös, että korrelaatio osallistujien ja heidän ystäviensä aggressiivisuustasojen välillä oli erittäin korkea (mikä pätee myös korrelaatioon osallistujien ja ystävien VVE: n välillä), mikä viittaa siihen, että osallistujat arvioivat ystävänsä käyttämällä lähtökohtana heidän itsearviointejaan. Tällainen taipumus vähentäisi kuitenkin ystävien VVE-pisteiden ainutkertaista vaikutusta osallistujan aggressioon hallitessaan osallistujan VVE: tä. Samoin havainto vuorovaikutuksesta, jonka mukaan osallistujat, jotka eivät pelaa väkivaltaisia videopelejä, ovat aggressiivisempia, kun heidän ystävänsä pelaavat väkivaltaisia videopelejä, viittaa myös siihen, että osallistujien ystävien arvioinnit eivät yksinkertaisesti heijasta heidän itsearviointejaan. Tuleva tutkimus, jossa käytetään sosiosentrisiä verkostoja, joissa ystävät antavat tietoa ystävistä, olisi kuitenkin erittäin tervetullut.

Voitaisiin myös tutkia, edistävätkö väkivaltaisten videopelien pelaajat aggressiota vain suorassa sosiaalisessa verkostossaan, mutta myös ystäviensä ystävissä. Psykologiset rakenteet näyttävät leviävän kolmeen erotusasteeseen (Christakis ja Fowler, 2007 ; Christakis ja Fowler, 2008). Toisin sanoen väkivaltaisten videopelien pelaajat voivat lisätä aggressiota sosiaalisessa verkostossaan. He vastaavat lisääntyneellä aggressiolla kolmannetta henkilöä vastaan, josta seuraa myös aggressiivisia.

Soveltavalla tasolla tämä tutkimus osoittautuu hyödylliseksi kaikille, joiden tavoitteena on vähentää aggressiota. Esimerkiksi viimeaikaisten havaintojen mukaan väkivaltaisen videopelin pelaaminen joukkueessa (suhteessa peliin saman videopelin pelaamiseen) torjuu (ainakin osittain) VVE: n kielteisiä vaikutuksia aggressioon (Mihan et ai., 2015 ; Velez et ai., 2016). Näin ollen videopeliteollisuuden vakuuttaminen luomaan kuluttajille erittäin houkuttelevia yhteistyöpelejä voi parantaa VVE: n kielteisiä vaikutuksia jokapäiväisessä elämässä. Tärkeää on, että mikä tahansa politiikan puuttuminen, joka muuttaa pelaajan VVE: tä, ei vaikuta pelkästään pelaajan aggressioon, vaan voi myös vaikuttaa epäsuorasti pelaajan sosiaaliseen verkostoon.

Sosiaalisten verkostojen vaikutuksista kiinnostuneille tutkijoille on myös tärkeitä vaikutuksia. Aikaisemmassa työssä on keskitytty siihen, kuinka tietyt ominaisuudet jakautuvat sosiaaliseen verkostoon. Päinvastoin, tässä tutkimuksessa käsitellään sitä, kuinka ominaisuuden (ts. Väkivaltaisen videopelivalotuksen) vaikutus (eli aggressio) leviää sosiaalisissa verkostoissa. Vaikka ominaisuus ei leviä (ts. Sosiaalinen verkosto ei pelaa väkivaltaisia videopelejä), sosiaalisella verkostolla voi silti olla sama seuraus (lisääntynyt aggressio) kuin soittimella.

On korostettava, että videopelivalotus ei välttämättä vahingoita ihmissuhteita. Päinvastoin, tutkimukset ovat osoittaneet, että prososiaalisten videopelien pelaaminen (joiden tarkoituksena on hyödyttää muita pelin hahmoja) lisää prososiaalisia tuloksia (arvosteluille, Greitemeyer, 2011 ; Greitemeyer ja Mügge, 2014). Siksi tulevaisuuden tutkimus voi paljastaa, että prososiaalinen videopeli ei pelkästään vaikuta positiivisesti pelaajaan, vaan leviää pelaajan sosiaalisessa verkostossa siten, että pelaajan ystävistä tulee apua.

Lopuksi voidaan todeta, että aggression ja väkivallan on osoitettu leviävän verkostosuhteisiin (Dishion, & Tipsord, 2011). Kuten Huesmann (2012) sanoivat: ”Yksi aggressiivista ja väkivaltaista käyttäytymistä koskevista psykologisen kirjallisuuden parhaiten havaituista havainnoista on, että väkivalta johtaa väkivaltaan” (s. 63). Samoin tämä tutkimus ehdottaa, että VVE tekee pelaajasta aggressiivisemman, joka leviää sitten heidän sosiaalisissa verkostoissaan. On ehdotettu, että VVE voi lisätä aggressiota yhteiskunnallisella tasolla (Anderson et ai., 2010). Vaikuttaa siltä, että väkivaltaisten videopelien pelaajien lisäksi myös heidän sosiaalinen verkosto voi vaikuttaa tähän ilmiöön.

Kiitokset:

Tätä tutkimusta tuki Itävallan tiederahaston apuraha P28913.

Viitteet

Anderson ja Bushman, 2002
CA Anderson, BJ Bushman
Ihmisen aggressio
Psykologian vuosikatsaus, 53 (2002), sivut 27 – 51
CrossRef

Linkit